lauantai 15. elokuuta 2015

Isot perennat on isoja nyt.

 Purppurapunalatva on tavallista korkeampi.

 Dorianvillakko on normaalikokoinen, mutta sehän on aina korkeaa.

 Kakaliat huitelee kolmessa metrissä varmaan kohta.
 
 Kakalian kukka ei ole kovin korea, suuri se kyllä on. Vähän ruskeaa niissä on ja pörriäiset tykkää niistä. Kovin hyviä lähikuvia ei saa kun ovat niin korkealla.

 Isohirvenjuuri on korkeampi kuin viime kesänä. Se ei ole vielä minulla kovin levinnyt. Vähän zoomattu tässäkin latvusta.

Värimintutkin voi tänä kesänä laskea isoihin perennoihin. Minusta ne ei ole edes nättejä enää kun ovat tuollaisia hujoppeja.

 Balkaninmalva kasvaa aina korkeaksi.

5 kommenttia:

  1. Pisimmät purppurapunalatvat taitaa olla tänä vuonna meilläkin reippaasti yli kaksi metriä korkeita. En pidä pahemmin kasvin ulkonäöstä, mutta perhosten takia olen kasvin hankkinut ja säilyttänyt. Nyt kun ei ole näkynyt juuri perhosia lainkaan, olen vähän kahden vaiheilla mitä purppurapunalatvojen kanssa tekisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne taitaa meilläkin olla yli kaksimetrisiä. Minä kyllä tykkään niiden hapituksesta. Tänä vuonna vaan ovat kasvaneet tavallista suuremmiksi ja paikka missä ne nyt ovat käy niille ahtaaksi.

      Poista
  2. Ja mun punalatvat ei oo koskaa ollu nii surkeeta ku ny. Nyyh....Oli keväällä nii tosi kylymät tuulet, että nousi tavallistaki myähemmi ja kaikki nelijä on eri korkuusia.....seki viälä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika myöhään meilläkin nousivat. No, ensi kesänä sitten taas uusi kesä ja voi olla parempi kesä :)

      Poista