Oon tehnyt kukkia paperien jätepaloista. Yhteen korttiin jo niitä kokeilin laittaa.
tiistai 28. tammikuuta 2020
maanantai 27. tammikuuta 2020
Käsityö aina mukana.
Viikonlopun käsityö. Pitäis vielä höyryttää. Ei tullut kudottuna niin kivan näköistä kun oli kerällä. Muumi-lanka, Majakkasaari.
Viikonloppu
Viikonloppuna oltiin Ähtärissä eräässä tilaisuudessa ja yövyttiin Mesikämmenessä. Olen ollut monta kertaa siellä käymässä, mutta en ole yöpynyt. Huoneet olivat alakerrassa ja niihin johtavat käytävät olivat louhittu kallioon. Aika jykevät :)
keskiviikko 22. tammikuuta 2020
Lumeton lakeus
Auton ikkunasta napsin kuvia kun käytiin kylällä. Muistoksi vain lumettomasta tammikuusta. Voi sitä lunta vielä ehtiä tulla tammikuun lopulla. Eihän tämä nyt ihan tavatonta ole enää nykyään.
Eiliseltä lenkkipolulta metsästä. Tuntuu jo ihan keväältä kun aurinkokin paistoi.
Tunnisteet:
Hakola,
Kurjenluhta,
lakeus,
talvi,
tammikuu 2020
maanantai 20. tammikuuta 2020
Kukkia ja lehtiä
Eilen taas värittelin kukkia ja lehtiä. Tällainen kortti niistä syntyi jossa on kerroksittain kukkia ja lehtiä. Edestä päin ei kerroksellisuutta huomaa.
lauantai 18. tammikuuta 2020
Lauantaina
Tänään olin ystävän äidin hautajaisissa. Oli oikein kaunis tilaisuus.
Illalla piti sitten vähän rentoutua värityksien parissa. Kortissa on kerroksittain kuvia. Vähän niin kuin 3D-kortti.
perjantai 17. tammikuuta 2020
Vaihteeksi kortteja
Tuolla taskussa on pyöreä kortti erikseen jonne voi sitten kirjoitella mitä haluaa.
Shaker-kortti
Olen taas harjoitellut kukkien ja lehtien värittelyä. Uusimman Cards & papercraft-lehden mukana tuli kukkien ja lehtien leimasimet ja stanssit. Ne voi sitten itse värittää. Tykkäsin tuosta kukasta niin tuli ostettua lehti (taas).
tiistai 7. tammikuuta 2020
Uuden vuoden käsitöitä
Tunnisteet:
huivi,
käsityöt,
sukat,
tuubihuivi,
villasukat
Flunssapäivän ajankulua
Olen väritellyt kortteihin laimakuvia näin flunssan kourissa. Mitään ei oikeastaan jaksa tehdä. Aamupäivällä oli kuumettakin. Kurkku tuli eilen kipeäksi ja nuha alkoi jo toissapäivänä. Nyt vähän parempi olo jo. Toivottavasti ei tule kovin pitkällistä tautia.
Tuo orava ei kyllä ole oikein minun makuuni, mikä lie ulkomaanelävä :D Kunnon suomalainen orava on söpö :) Kanto jolla orava istuu on ihan kiva. Nämä lehdet, jonka kylkiäisenä tuokin leima tuli, ovat Englantilaisia.
Perhosleimasimia on eri kokoisia, mutta eniten käytän tuota kokoa.
Perhosleimasimia on eri kokoisia, mutta eniten käytän tuota kokoa.
torstai 2. tammikuuta 2020
Kissakaverin uusi vuosi
Teeveen katselua...
nukkumista...
ja pahvilaatikossa istumista :)
Vähän samaa kuin emäntänsäkin...jaa, no pahvilaatikossa en ole istunut :D
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)