Tänään laitoin kuusen ja koristelin sen. Meidän joulukuusi on nyt näin pieni. Harmittaa kun ei enää sovi suuri kuusi kun on huonekalut lisääntyneet. Minä niin tykkään joulukuusesta. Jospa tähän tottuu tai jos huonekalut uudelleen vähentyvät :D
Koristeetkin on peräisin suuremmasta kuusesta, joten ne ei ole oikein suhteellisia, mutta jos ens jouluksi löytyis alennusmyynneistä jotain kivaa. Pikkupalloja jo ostin muutamia. Tykkään runsaasti koristellusta kuusesta. Useimmat suomalaiset taitaa tykätä yksinkertaisesta tyylistä.
Otin vaihteeksi puikot esille ja kudoin itselleni säärystimet. Mallin otin netin ihmeellisestä maailmasta. Yleensä kudon seiskaveikasta ja niin nytkin. Mutta, mutta...miten sen langan laatu on niin paljon huonontunut? Joka välissä oli jotain muhkuroita ja ohuempia paikkoja. Ja mikä hulluinta, kun sain säärystimen valmiiksi ja vedin sen jalkaan niin ilmeisesti lanka katkesi kun tuli reikä! Ei ollut edes mikään solmukohta. Eipä ole ennen tallaista sattunut vaikka olen kutonut aika paljon elämäni aikana :)
Me ollaan Veitikan kanssa vähän laitettu joulua jo. Ostin enkelikellon pitkästä aikaa. Se tuo mieleen nuoruuden joulut ja omien lasten lapsuuden. Tietenkin siihen piti tutustua ja haistella mikä tää juttu nyt on :)
Taitaa olla parempi katsella vähän kauenpaa :D
Tyynynpäälliseen laitoin valot. Veitikka tietenkin tarkisti sen edestä ja takaa :)
Suklaalevykortti, hiukan tumma sävyisenä. Tiedän jo saajan :)
Tulitikkurasioita. Niissä on 4 tulitikkuaskia.
Viimeinen joulukortti tälle vuotta!! Mun on vaan maltettava lopettaa joulukorttien teko. Ei kohta tiedä mihin niiden kanssa joudun kun ei postikaan kulje :D
Näin pimeänä päivänä pitää muistella kesää. Aikamoinen sekasotku meidän puutarha on nykyään. En taida siitä enää saada siistiä pihaa. Ei jaksa enää niin paljon. Eniten se on kuitenkin kiinni innostuksesta joka on hiipunut.
Tänään oli niin pimeä päivä, että jouluvalot "loistivat pimeydessä"
Ripustelin lisää valoja ulos...
...ja sisälle. Onkohan tämä nyt vähän liikaa... Ostin pitkästä, pitkästä aikaa värivalot sisälle. Kaiken lisäksi nää saa myös vilkkumaan eri versioina :D Sitä en hoksannut ostaessani. No, onneksi on ihan tasvallinenkin valo. Nämä vois laittaa myös ulos.
Välillä taas jotain muuta kuin joulukortteja. Kumpi nyt olis kivempi, hopeinen vai kultainen...hopeisessa taitaa olla liian suuri sydän. Näin kuvasta aina huomaa parhaiten epäkohdat. No, ei muuta kun uusi yritys :)