tiistai 30. huhtikuuta 2024

Veitikka

Veitikalle tehtiin hammasoperaatio ja jouduttiin korjata vähän suun ulkopuoleltakin joten joutui laittaa "töttörön" päähän. Se ei ollut kyllä erityisen mukavaa! Parin viikon antibioottikuurin jälkeen haava on parantunut ja kaulurin on saanut ottaa pois. Nyt taas elämä on entisellä mallillaan. Ihmeesti kissa vaan sopeutuu olosuhteisiin ja töttörön kanssa oppii elämään😊


 

Krookuksia

Viimeinkin krookukset ovat päässeet avaamaan kukkansa auringossa.









 

torstai 18. huhtikuuta 2024

tiistai 9. huhtikuuta 2024

Kirjanen

Tein tällaisen kirjasen Nurkkaanajetun liven innostamana. Siinä on kuminauhat joiden väliin voi laittaa papereita joista muodustuu vihkoja. Voi käyttää vaikka luonnosvihkona.




 

Tuleekohan kevät sittenkin

Tänään oli ihana kevät päivä. Ensimmäinen sula paikka. Siellä jotain piippoja näkyy. Meillä on vielä paljon lunta, ei pelkästään kasoissa vaan myös penkkien päällä.

 

torstai 4. huhtikuuta 2024

Takatalviko?

 

Melkein on takatalvi, ainakin pakkaslukemat päivälläkin kertoo sellaisesta. Mutta ainahan voi askarrella jos tympii talvi😀

Tikettejä ja muita lipareita värkkäilin.

Ja tietenkin atc-kortteja lisää.