Tässä on nyt suola huurtanut koko purkin.
sunnuntai 30. marraskuuta 2014
sunnuntai 23. marraskuuta 2014
Merisuolahuurretta.
Pitihän minunkin kokeilla, kun "kaikki muutkin", tätä merisuolahuurretta. Jo muutaman päivän jälkeen suola kasvoi reunoille
nyt se tulee jo yli toiselta puolelta. Laitoin pari senttiä karkeaa merisuolaa lasimaljan pohjalle ja siihen vettä niin paljon, että suola peittyi. Lämpö kai nopeuttaa suolan nousemista.
tiistai 11. marraskuuta 2014
Askarteluja.
Ei ole paljon ehtinyt viime aikoina askartelemaan kun on ollut niin paljon muita puuhia ja töissäkin taas oltu viikko. Tällaisen viinipullolle sopivan rasian päällystin ja koristelin. Joulutervehdyksenä ajattelin viedä tutuille.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)