maanantai 15. toukokuuta 2023

Askartelua

Välillä askartelua, että selkä saa levätä. Vessapaperista tehtyjä kehyksiä.

Vauvakortti

 

Sekalaisia kuvia pihakierrokselta

Skopoliat ovat jo paljon suurempia tänään. Kuvan otosta on muutama päivä.



Narsissit alkoi kukkia muutama päivä sitten

Ensimmäinen tulpaani

Keltavuokot

Kevätesikot lisääntyy vähitellen

Isotorvinen narsissi, olikohan 'Ada'


Kevätvuohenjuuri

Kevätputki ei kasva eikä kuole. Samanlaisena pysynyt vuosia.

Ja yhtäkkiä koivuissa lehdet

 

lauantai 13. toukokuuta 2023

Kesään päin mennään

Valkovuokot avautuivat kaikki nopeasti.

Koreanonnenpensas

Ensimmäiset narsissit auki

Tuomen nuput eilen. Nopeasti ne kasvaa.

Ensimmäinen tulpaani auki

Kevätkaihonkukka

Esikot alkaa kukkia

Eilen oltiin tyttären kanssa joella auringonlaskun aikaan. Joutsenet oli niin kaukana ettei saanut hyviä kuvia.


 

keskiviikko 10. toukokuuta 2023

Kevät...kesä etenee

Tuomen nuput tänään



Koivuissa ei kovin suuret silmut vielä ole

Keltajapaninangervossa pienet lehdet jo


 

Ihana kesäpäivä

Ensimmäiset valkovuokon kukat avautuivat.

Scillat jotka kukkivat ojanpohjalla

Kevättähtiä kasvaa vähän siellä sun täällä.



Nämä hennon lilat kevättähdet ovat tulleet jonkin saadun kasvin mukana.

 

lauantai 6. toukokuuta 2023

Aurinko paistaa ja lämmittää

Tänään jo vähän lämpimämpää, tuntuu keväältä. Sekalaisia krookuksia joita kasvaa siellä sun täällä. Olisipa nämä samassa paikassa niin näyttäisi paremmalta.








Posliinihyasintti

Pienet sinivuokot, ehkä sieltä nousee vielä lisää.

 

tiistai 2. toukokuuta 2023

Koleaa on...

Pihatöitä kyllä olisi, mutta kun näin flunssaisena ei ne nyt oikein houkuttele. Odotan lämpimämpiä kelejä😄Siis kaikenlaisia tekosyitä kun ei huvita.
Tein sitten tällaisen pocket folderin (taskukansio).




Näitä samoja kuvasin kun ei vielä muutakaan kuki tänään.