sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Joulua odotellessa.


Pitihän munkin kokeilla tehdä "valopaketti". Ei tosin tullut kovin hyvä kun laitoin liikaa lankaa. Minähän en koskaan jaksa lukea ohjeita, vaan teen "kuulopuheen" pohjalta ja silloin aina jää jotain vaiheita pois tai tulee tehtyä liikaa. Eihän se langan määrä muuten haittaa, mutta kun ei meinannut liima imeytyä kaikkiin kerroksiin kunnolla. Maitopurkin päälle on "kuulemma" helppo tehdä kun ei tarvi kelmuakaan ympärille. Halusin kuitenkin tehdä isomman joten tuossa on pohjana kenkälaatikko. Leikkasi laatikon kappaleiksi ja kokosin kelmun avulla. Muuten en ehkä olis noin paksua pahvia saanut sieltä sisältä enää pois.

Hyvää 1. adventtia kaikille!


Meidän ikkunatähdet. Nämä on käsin tehtyjä. Joku papparainen näitä tekee, mutta en enää muista missä. Isännän huoltoreissulta tuomia.

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Haravointi jatkuu...

Eilen tehtiin kova urakka pihan siivouksessa ja näytti niin siistiltä! Tänään ei enää näytä :((
Eli hommat jatkuu. No, kyllä tämä oli odotettavissa, mutta pakko oli jo alkaa hommiin jos vaikka lumi tulla tupsahtaa joku päivä. Ei sentään jää kaikki lumen alle.

Tulihan se ruska sittenkin :)


Ruskan värit tulivat sittenkin aronioihin. Ovat niin loiskean punaisia ja ornssisia. Eipä juuri muissa pensaissa ja puissa ollutkaan näin komeita värejä tänä vuonna.