torstai 6. elokuuta 2015

Värien kirjoa.

 Palavarakkaus on kukkinut tänä kesänä pitkään.

 Pinkit värimintut.

 Kiiltoleimukin on kohta täydessä kukassa.

Nauhukset alkaa olla parhaimmillaan. Kyllä nyt syksy on tulossa ja se alkaa näkyä puutarhassakin.

Vaaleaa keltaista.

Tarhapäivänlilja 'Fragrant Treasure' on niin kauniin keltainen. Ikävää kun yksi kukka kestää niin hetken. Onneksi on paljon nuppuja tulossa.

keskiviikko 5. elokuuta 2015

Jaloangervot kukkivat.





Näillekin on olemassa nimet, mutta nyt ei tule mieleen, enkä jaksa enää kaivella niitä "arkistoista" :)
Jaloangervot ei meidän pihalla kovin rehota. Liian kuivaa ja aurinkoista (paitsi ei tänä kesänä).

Kauniit ruusut kukkii.

Äitienpäiväruusuja vuosien varrelta. Tuo persikanvärinen on tosi suuri kukkainen. Harmi kun se on jäänyt isompien varjoon. Kannattaiskohan sitä siirtää vai loukkaantuuko? Se nimittäin ei saa varmaankaan enää tarpeeksi aurinkoa. Tai sitten siirrän sen ruusuangervon pois joka varjostaa. Se ei ainakaan piittaa mitään siirtelystä.

Päivän liljakuvat.

 'Oklahoma City'

 "Sekalaisia" pussista.

 Kerrattu 'Sphinx'

'Yellow Pixels' (tango)

maanantai 3. elokuuta 2015

Muita kuin liljoja.

 Värimintut alkaa kukkia. Ostin tänä kesänä valkoistakin. Se ei vielä kuki, eikä lilakaan.

 Pinkki on kyllä kova lisääntymään.

Röyhytatar on kova lisääntymään myös ja kaunista kimpuissa. Muistoja lapsuudesta.

Viimeaikaisia kuvia.

 On pitänyt niin kiirettä toisaalla, ettei ole ehtinyt juurikaan käydä puutarhassa joko nyt mitään siellä tekemään. Liljoja kuvailin ja vähän muutakin eilen.
'Night Flyer'

Lily tango 'Olina'

'Inuvik'