perjantai 31. toukokuuta 2024

Lisää pioneita

Kuolanpioni

Kartanopioni

Valkoinen syreeni ei tuoksu niin voimakkaalta kuin lila

 

keskiviikko 29. toukokuuta 2024

Keskiviikon kuvia

Ruusupioni alkaa kukkia

Tällaisiäkin kevätesikoita on.




Syreenit kukkii






                                         'Makamik'  on haalistunut ihan vaaleaksi                                                         kun on niin kuuma.



 

tiistai 28. toukokuuta 2024

Vielä muutama kuva

Sekalaisia kuvia





 



Iltakierroksella

Kevätesikot kukkii vielä



'Makamik' ilta-auringossa

Vielä joitakin narsisseja

Valkea Kuulas


Tarhakurjenmiekka siitepölyn peitossa



 

Punaista ja valkoista

Vähän lisää kesäkukkia. Punaisia ja valkoisia. Tykkään punavalkoisesta yhdistelmästä  edelleen. Taitaa olla mielikuvituksen puutetta kun joka vuosi samanlaiset😀




 

sunnuntai 26. toukokuuta 2024

Pinkkiä

Pinkki miljoonakello terassille. Yleensä laitan vaaleanpunaisen tai lilan.

Ja pinkkiä parvekelaatikoihinkin.


 

lauantai 25. toukokuuta 2024

Sekalaisia kuvia toukokuulta

Narsissit ovat yksiä minun lemppareita.












Kirjopikarililjat


Kevätesikoita




Hämyvuokko

Ternivuokko


Omenapuut ovat alkaneet kukkia

Luumu

Tämä ihana narsissi meinasi hävitä, mutta löysin niitä sipuleita vielä kun kaivoin tarpeeksi syvältä ja nyt ne kukkii taas.