sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Upea tuntematon!

 Ollaan oltu reissussa ja siksi päivitykset ovat tosi viiveellä. 

Ostin keväällä pari sipulia, (tai taimia) paikalliselta puutarhalta, joissa ei ollut nimenä muuta kuin pinkki lilja. Tämä osoittautui todella komeaksi. Kukat on vain nyt raskaat hentoihin varsiin verrattuna kun on kasvihuoneessa kasvatettu. Jos selviää hengissä talven yli niin toivon, että on vahvempi vartinen ensikesänä. Haluaisin tietää tämän nimen. En ole vielä ehtinyt tutkia yhtään kun nyt vasta kukkii. Jos vaikka selviäis kukan perusteella.


4 kommenttia:

  1. Onpa kaunis. En valitettavasti osaa auttaa tunnistamisessa.

    VastaaPoista
  2. En ole koskaan nähnyt tällaista ihanuutta, aivan mahtavan hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään ole nähnyt. Ja vielä lisäksi siinä on tosi ihana tuoksu.

      Poista