maanantai 30. huhtikuuta 2012

Kevään ensimmäinen esikko.

Maasta se pienikin ponnistaa:) Kevään ensimmäinen esikko kukassa. Tosin kovin minimaalisin varsin. Ostin tämän esikon viimekeväänä "maitokaupasta" ja se on talvehtinut ulkona.

Sahramit kukkii edelleen.

Sahramit kukkii pitkään kun on niin viileät ilmat.

lauantai 28. huhtikuuta 2012

Hehkuvaa keltaista.

Hehkuvan keltaiset sahramit ovat värikäs läiskä vielä kovin ruskeassa ympäristössä.

keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Melkein kuin kesä.

Sahramit kukkii iloisesti kun aurinko paistaa. Perhoset ja kaikenlaiset pörriäiset lentää kukasta kukkaan. Tämä päivä menikin suurin piirtein pihapuuhissa.

tiistai 24. huhtikuuta 2012

Ensimmäinen lämmin kevätpäivä.

Tänään oli ensimmäinen lämmin kevätpäivä. Onneksi on nyt lomaa, että voi nauttia näistä päivistä. Olin ulkona monta tuntia yhteen mittaan. Lumet ovat sulaneet vauhdilla tänään. Ja tietty taas oli pakko kuvata sahrameita:)

sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Verkosta lintu.

Innostuin aamulla askartelemaan kanaverkosta linnun pihalle. Se on vielä vaiheessa kun jalat puuttuu. Laitoin sen tuollaisen kranssin päälle, että pysyy pystyssä kuvauksen ajan. Pitäiskö sitä jotenkin värjätä...en oikein ole vielä varma haluanko sen olevan tuollainen "hopean"-värinen.

Aurinkoinen aamu.

Eipä ihan ehtineet kaikki sahramit avautua kun aurinko meni jo pilveen. Onhan nuo supussa olevatkin ihan söpöjä. Toivotaan, että huomenna paistaa vähän pitempään. Lumet on kyllä sulaneet parin päivän aikana aika hyvin. Eilen satoi koko päivän ja yölläkin oli juuri ja juuri lämpöasteiden puolella.

tiistai 17. huhtikuuta 2012

Eilisiä kuvia lisää.

 Keltaiset sahramit on kuin kukkakimppu paketissa.


Kevään ensimmäisiä kukkivia.

Eilen piti ehtiä ottaa kuvia krookuksista eli sahrameista. Ilta-aurinko paistoi, joten eivät sentään olleet ihan supussa vielä.

maanantai 16. huhtikuuta 2012

Laitanpa vielä pari kuvaa lisää akileijoista.

 Valkoiset lehtoakileijat ovat minusta tosi kauniita, kuin joutsenten keskusteluryhmä:)

Joku yksinkertainen, clematis-tyyppinen, siemen kasvatus. Haaleanvaaleanpunainen.

Tuli mieleeni, että kulta-akileijan kuvat puuttuu.


Kulta-akileija. Sain taimia puutarhatuttavalta ja viime kesänä ne sitten kukki. Ne on kauniita. Kuvat ei kyllä ole parhaat mahdolliset. Täytyy kaivaa vielä jos löytyis parempia. Ihan niin kuin olisi, mutta taitavat olla väärässä albumissa kun ei akileija-albumista löytynyt. Kuvat vaan välillä poppii mihin sattuu;)

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Kevään merkkejä lisää näkyvissä


Krookukset olis valmiudessa avata kukkansa jo vaan paistaisi aurinko. Yksi pikku esikkokin nupuilla. Monissa kasveissa on kasvu alkanut jo varmaan lumen alla. Miten musta tuntuu, että tänä vuonna erityisesti on tuollainen ilmiö. Olisko ollut niin paljon lunta ja se satoi joulun tienoilla sulaan maahan, ettei ehtinyt routia. Kovemmat pakkaset alkoi vasta tammikuun lopulla.