perjantai 27. joulukuuta 2013

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

2013


Meidän "hoitolapsi" :)

Tämmöinen kisu on ollut meillä kohta viikon. Huomenna haetaan pois :( Hyvin se sopeutui meille vaikka ei ole vuoteen ollut täällä käymässä.

lauantai 14. joulukuuta 2013

lauantai 7. joulukuuta 2013

Viimeisiä joulukortteja tehdään.

Eipä enää oikein innosta joulukortit. Nyt oon taas saanut tällä erää tarpeekseni. Ehkä muutama vielä tehdään.

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Jouluvalmisteluja.

Tänään olen tehnyt vähän jouluvalmisteluja. Vaihdoin olohuoneen verhot, laittelin punaisia tyynyjä ja kynttilöitä. Vähän tuunasin kransseja ja lisäsin jouluvaloja. Loppuviikosta vois järjestellä keittiöön joulutunnelmaa kun on vapaatakin neljä päivää.

Tämä ei kyllä ole jouluvalo, mutta senkin ympärille laitoin punaisia ruusuja. Ne tosin ei näy kuvassa kun ovat niin tummia. Valosta nyt kuitenkin lähinnä otin kuvan.