Tänään tein taas vähän lisää kukkia varastoon. Tuollaisia hyvin pastellinsävyisiä. Noista väreistä tykkään joten niitä tulee tehtyä eniten. Pitäis kai vielä tehdä jotain keltaisia kevääksi. Niitä harvemmin teen mutta nyt olisi jotain sopivaa mustetta niihin.
maanantai 22. helmikuuta 2021
sunnuntai 21. helmikuuta 2021
Arttikirjan sivut
Tällaista olen nyt opetellut. Art journalia. Hauska tehdä välillä muutakin kuin korttia. En tätä vielä osaa, mutta jostakin on aloitettava. Kissat ovat aina olleet mun lemmikkejä. Kohopastaa tuohon olisi voinut vielä laittaa. Taustalla on revittyjä paperin palasia ja pintaan sivelin gessoa ja lopuksi liimailin kuvia. Kissat piirsin ensin erilliselle kartongille ja leikkasin siitä. Piirustustaito on aika lailla ruosteessa kun ei ole pitkään aikaan piirrellyt vapaalla kädellä.
tiistai 16. helmikuuta 2021
Paperikukkia
Nyt on taas varastossa kukkia kortteja varten. Suurin osa on tehty paperisilpuista jota kertyy askartelussa. Nuo unikot olen värjännyt musteilla. Muutama persikan värinen on foamirania.
Aurinkoisia päiviä
Vielä neljän jälkeen aurinko paistoi pylväshaavan runkoon. Metsä takana jo tummuu. Ihanaa kun valoisuus alkaa voittaa. Ei olisi vuosi sitten uskonut, että koronan kanssa painitaan edelleen. Mulla on rokotuspäivät tiedossa mutta eihän se siihen lopu, edelleen kuljetaan maskit naamalla ja pestään käsiä :)
Päivän kortti
Päivän kortissa on kukkia joissa on nappi keskellä. Olin ihan unohtanut tämän idean. Joskus näitä nappeja käytettiin enemmänkin korteissa.
Uudessa paperissa on ihania leikekuvia. Niin söpöjä oravia, pupuja, lintuja ja kauriita. Taisi olla vielä monia muitakin eläimiä.Modascrap Fluffy pasta sopii hyvin tiilikuviosabluunan kanssa tehtäväksi kun se kuivuessaan näyttää melkein sementiltä.
Uudessa paperissa on ihania leikekuvia. Niin söpöjä oravia, pupuja, lintuja ja kauriita. Taisi olla vielä monia muitakin eläimiä.Modascrap Fluffy pasta sopii hyvin tiilikuviosabluunan kanssa tehtäväksi kun se kuivuessaan näyttää melkein sementiltä.
maanantai 15. helmikuuta 2021
Uudenlainen tulilatva
Ostin ystävänpäiväksi uudenlaisen tulilatvan. Siinä mielessä uudenlainen, että sen lehdet on "isoloviset". Minä en ainakaan ole ennen tällaisia nähnyt. Kukat on kerrotut ja ne on tavanomaisen näköiset. Hauskat nuo lehdet.
lauantai 13. helmikuuta 2021
Melkein kevät
Puista on melkein lumet tippuneet vaikka ei ole tuullutkaan. Ihana aurinkoinen päivä, pari, kolme astetta pakkasta. Oli tosi keväinen tunnelma ulkona. Näyttää siltä, että minulla on jokin "ulkoilukaapu" päällä :D :D
Tosi pitkä ihminen siinä. Eihän varjo muuten olis noin pitkä :D :D
Tosi pitkä ihminen siinä. Eihän varjo muuten olis noin pitkä :D :D
Tien päässä on sairaala
Luminen lakeus joelle päin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)















