sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Keväällä ilahduttaa keltalehtiset.

 Keltajapaninangervot (’Gold Flame’) ovat keväällä kuin aurinkoja. Ilahduttaa varsinkin sellaisessa penkissä missä ei ole vielä kukkivia.

 Kirjopuntarpää.

 Tosi keltaiset ovat kultahappomarjankin lehdet.
Kultahappomarja Berberis aureum 'Aurea'

 Keltakirjokanukka 'Gouchaultii'

Keltalehtinen lehtoakileija.

lauantai 30. toukokuuta 2015

Päivän tulppaanit.

 Pulleva väriläiskä. Mikä lie tulppaani. Nämä on peräisin tulppaani mixistä.


Jostakin sekapussista tämäkin.

perjantai 29. toukokuuta 2015

Yksinäinen.

Viisi, kuusi vuotta sitten istutetuista Sapporoista nousi tänä vuonna yksi. Ollut jo monta vuotta kummimatta. Tämä muuttuu valkoiseksi.

Vielä kukkii narsissit.

 Kyllä nyt kukkii narsissit pitkään. Vasta muutama päivä sitten lakastui ensin auenneet. Osa on vielä ihan voimissaan, eikä kaikki ole vielä aukikaan.
Tässä 'White Medal'

'Big Gun' ja taustalla Thaliaa ym.

Keltaisilta näyttää.

 Tämä on nyt sitten ilmeisesti se 'Antoinette' missä voi olla punaistakin. Terälehtien päissä on punaiset pilkut.

Monihaaraisia.

 Tässä se punakirjavampi versio.

Pikkusydämiä.

 Purppurapikkusydän. Jos se nyt mikään virallinen nimi on. Sillä nimellä olen sen saanut.

 'Stuart Boothman'. Harmahtavan vihreä lehdistö.

Tavallinen kesäpikkusydän.

Niin sininen ja valkoinen.

 Taivas oli niiiiiin sininen. Luumun kukat taivasta vasten.